Perinteisesti huhtikuu on minulla ollut Script Frenzy
aikaa. Tuo nanowrimon sukulaistapahtuma oli suomenkielisestä näkökulmasta
itselle mieluisempi: sata liuskaa kun on puolueettomampi mittari kuin 50k
sanoja. Koska kyseessä on myös paljon pienempi tavoite, on siinä helpompi
tähdätä laatuun. Nykyjään sen paikalla on camp nano, johon osallistun.
Viikon kymmenen tavoitetta:
1. Blogia eteenpäin kuten aiemminkin, eli neljä postausta
per viikko.
2. Seitsemän satusivua viikon aikana.
3. Raapale jokaisena päivänä.
Tämä on todella piristänyt mieltäni kirjoittamisessa.
Kahdeksan minuuttia, joka minulla on "ajastuksena" raakaversion
kirjoittamiseen on helppo irrottaa päivästä ja potkaisee minulla kirjoittamisen
käyntiin.
4. Kolme kirja-arvostelua
Luettuja kirjoja on kertynyt. Pitää oikeasti tarttua
arvosteluihin, jottei ihan totaalisesti jää jälkeen. Kirja-arvostelut kun ovat kohtuullisen tuskaisia kirjoittaa kun aikaa on ehtinyt vierähtää.
5. Novelli tai johonkin pitempään tekstiin 1000 sanaa
pöytälaatikon tavoitteen täyttämiseksi.
6. Editointia. Siihen on pakko koittaa kehittää rutiinia
lisää.
7. Viisi "extra" luovaa juttua. Hahmoja
roolipeleihin, kuunnelmakässäreitä, sarjis-sivuja tai jotain.
Tämä ruokkii luovuuttani. Erilaisten asioiden tekeminen
parantaa minulla yleisesti kirjoitusintoani.
8. Kirjoitusopas: taklaa Ben Bova.
Ben Bovan kirjoitusopasta eteenpäin. Se ei ole kirja, jota
pystyy hotkia.
9. Kirjoituskansion tarkistuksen aika. Mitä kaikkea minulla
olisi valmiina?
10. Päätös pitemmästä tekstistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti