Mieleni on ollut hieman raskaamman puoleinen viimeaikoina. Valoa tuntuu näkyvän kuitenkin tunnelin päässä (Toivon mukaan se ei ole juna). Kevät on pitkällä, linnut laulavat taukoamatta ja ilmakin on ollut kiva. (Minä kun tykkään ajoittaisesta sateesta niin tunnelmoinnin kuin siitepölyn poistumisen takia.)
Etsin itselleni uutta peliä projektikseni. En tiedä olisiko se parjattu Dragon Age 2 tai sitten Witcher 2.Tai sitten tartun Mass Effect sarjaan, joka minulta on mennyt ohitse. Ehdotuksia saa heittää.
Lukurintamalla olen vahvasti kiinni sarjakuvien maailmassa. Tosin pelkään, että jos ylläpidän tällaista lukutahtia poltan sarjakuvat genrenä samalla tavalla loppuun kuin animen joskus aikanaan. Yhteen aikaan nimittäin kulutin animea liukuhihnatahdilla, jonka seurauksena katsoin kaikki katsomisen arvoiset sarjat ja sitten kyllästyin lajityyppiin kun tarjolla oli enää kehnoja komedioita.
Kirjapuolella toukokuun piti olla eeppisen fantasian kuukausi. Valmistauduin moiseen hankkimalla itselleni sarjoista seuraavat osat:
Robert Jordan, Brandon Sanderson: A Memory of Light
Scott Lynch: The Republic of Thieves
Joe Abercrombie: Last Argument of Kings
Tämä suunnitelma kuitenkin kaatui, sillä jostain syystä Republic of Thief tökkii minulla. En tiedä onko kyse taisteluväsymyksestä Sandersonin jälkeen. (Jonka otin listalle saadakseni sarjan päätökseen & Hugo-ehdokkuuden kunniaksi) Mutta yhtäkaikki Lynchin kolmas kirja ei onnistunut kaappaamaan minua mukaansa kuten kaksi aikaisempaa teki. Annan tälle uuden mahdollisuuden, kunhan luen ensin välissä jotain arvostelukirjoja.
Lautapelaamista kaipaan edelleen. Siis vakavempaa harratelautapelaamista, perhepelejä tulee pelattua suhteellisen usein. Sain syntymäpäivälahjaksi Last Night on Earth: Timber peak-lautapelin, joka olisi omiaan iltapeleiksi, jonkin zombieleffan yhteyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti