Scifi on sellainen genre, että se on vuosien saatossa kerännyt paljon sarjoja. Suuri osa näistä on katsottavia ja jopa omalla tavallaan hyviäkin, kunhan osaa asennoitua oikein. Nyt esittelen kaksi sarjaa, jotka monesti ovat suomalaiselta fanilta näkemättä.
On vuonna 1999 pyörinyt kanadalainen scifisarja Philip K. Dickin
maailmankuvan hengessä. Miehen itsensä hengentuotoksilla ei suoraan ole sarjan
kanssa tekemistä, mutta monet jaksoista toistavat kyberpunkin teemoja
ihailtavasti. Poliisipari, josta toinen on androidi päätyvät suuryritysten
aiheuttaman rikosketjun jäljille.
Sarja ehti pyöriä vain yhden kahdenkymmenenkahden jakson kauden
ennen kuin se lopetettiin. Yhdestä kaudesta jäi käteen Emmy-palkintoehdokkuus
parhaista erikoisefekteistä. Nykypäivän standardeilla pienen budjetin sarja on
vähän halvan näköinen. Se on kuitenkin omasta mielestäni hyvää viihdettä.
On toinen kanadalaisvaikutteinen scifisarja. Tällä kertaa
tapahtumapaikkana on Kapkaupunki, jossa etsivä tutkii kolmeen eri
rinnakkaismaailmaan vaikuttavaa rikosta. Rinnakkaistodellisuudet on toteutettu
hienosti, näyttelytyö tuntuu tuoreelta verrattuna perus amerikkalaishönttöön ja
juonikin toimii. Valitettavasti tämänkin elinkaari kaatui heti yhteen kauteen:
sarjaa on vain kaksikymmentä jaksoa.
Kummastakaan kuullutkaan tosiaan. Kumpikaan ei vaan sijoitu avaruuteen, jollaisia scifisarjoja kaipaisin.
VastaaPoista