perjantai 9. toukokuuta 2014

Pikakelausleffa-arvostelut 8: Supersankarielokuvia osa 1


Tällä viikolla vietetyn sarjakuvapäivän innoittamana kävin katsomassa Amazing spiderman kakkosen. Vaikka se ei ollut kummoinenkaan elokuva, silti pidin muutamista osioista siitä. Supersankarielokuvat ovat minusta pääsääntöisesti hyvää "aivot narikkaan"-viihdettä. Toki genreen mahtuu useita pettymyksiä, mutta näin yleisesti genre viihdyttää jos siltä ei odota liikoja.

Blade(1998)   3/5
Blade on sarjakuvaelokuva, joka on mennyt monelta ohitse. Liekkö kyse siitä, että Blade hahmona on suomalaisille kovin tuntematon tai siitä, että elokuva tuli ennen varsinaista sarjakuvaelokuvabuumin alkua, en tiedä. Tai ehkä kyse on suurelokuvia paljon pienemmästä budjetista.
Yhtäkaikki, Blade (Wesley Snipes) on puolivampyyri, joka metsästää vampyyrejä. Tunnelma on kohdillaan toimittaakseen hyvän toimintaelokuvan. Elokuva poiki kaksi jatko-osaa ja lyhytkestoisen sarjan.
 
Jos Blade oli sarjakuvaelokuva, joka on monelta mennyt ohitse, Daredevil on sarjakuvaelokuva, jonka monet yrittävät unohtaa. Tyystin toivoton elokuva ei ole. (Hei, se olisi voinut olla myös Elektra-elokuvan tasoinen.)
Sivurooleissa on mainioita näyttelijöitä: Colin Farrell toimii Bullseyenä ja Michael Clarke Duncan on hyvä Kingpin.

Elektra on yksi kaikkien aikojen heikoimmista sarjakuvaelokuvista. Tarkemmin mietittynä ainoastaan kissanainen on samantasoinen karmiva pohjanoteeraus. Pisteissä mainittu plussa on ansaittu lavastuksilla, jotka olivat ihan passelin tasoisia. Muuta sanottavaa ei ole.

Man-Thing oli yksinkertainen toimintaelokuva, joka oli kaukana potentiaalistaan. Sekään ei ole tyystin toivoton, mutta se on sanalla sanoen halvanoloinen. Rahan puute näkyy vähän kaikessa: näyttelijöissä, lavasteissa, efekteissä ja käsikirjoituksessa. Tv-elokuvan puitteet huomioiden hyvinkin katsottava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti