maanantai 5. toukokuuta 2014

Edellisen viikon katsaus

Näiden viikkojen katsaukset väistämättä toistavat samaa, kun tavoitteet ovat samat. Jatkossa täytyykin muuttaa tätä. Muuttuvuus on nimittäin ainoa tapa pitää rytmiä liikkeessä.

Onnistuneet:
1. Kirjoittaminen: Joka päivä toivon syntyvän 700 sanaa tekstiä johonkin.
2. Rutiinit: Satusivu, raapale ja ylimääräinen luova asia jokaisena viikonpäivänä.  Osittain onnistuneet:
3. Velvollisuudet: Kolme blogipostausta ja kolme kirja-arvostelua.
5. Kirjoituskilpailutekstin ensimmäinen versio.
Epäonnistuneet:
4. Editointi + Järjestely - Joka päivään puolentunnin editointihetki.

Arvosanaksi siten 5/10

Tekstiä on syntynyt nyt viimeaikoina paljon suhteessa siihen millaiseen määrään olen tottunut. Uusimman satukuvakirjakäsikirjoituksen ensimmäinen vedos valmistui tällä viikolla, sarjakuvakäsikirjoitukseni on etenemässä toisen lehden loppupuoliskolle ja erinäiset novellikirjoitelmatkin ovat edistyneet.

Kuluvalla viikolla päähuomio kirjoittamisesta menee kirjoituskilpailuihin. Näistä nimittäin kahdessa minua kiinnostavassa on menossa deadline umpeen tämän kuukauden aikana. Se tietää väistämätöntä editointitehtävää, kun tiedän muutaman tuttunikin osallistuvan ja tarvitsevan esilukijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti