keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Huhtikuun lautapeli - Red November



Red November on yhteistyölautapeli, jossa tonttujen ydinsukellusvene on pulassa. Pelaajat yrittävät vuoron perään korjata vikoja, tukkia vuotoja ja sammuttaa tulipaloja. Ongelmat luovat jatkuvasti uusia ja monesti paniikki nousee ongelmien kasaantuessa. 

Tapahtuman yleistä aikaa ja pelaajien tekojen kestoa mitataan nokkelasti aikajanalla. Tehtäviin voi käyttää enemmän aikaa, jolloin ne onnistuvat todennäköisemmin, mutta samalla aika on arvokasta: liikaa aikaa tuhlaamalla jää seuraavien ongelmien alle.

Pelistä on ainakin kaksi versiota. Näistä pienemmässä on huomattavasti pienempi pelilauta. Kyseinen versio sopiikin paremmin mukana kuljettamiseen, mutta ei sitten muuten yllä samanlaiselle käyttötasolle.

Peli ei ole vaikeimmasta päästä, mutta voi olla vähän vieras pelaajille jotka eivät ole aiemmin yhteistyöpelejä pelanneet. Myös sääntöjen osalta aikajana on selitetty hieman vaikeasti. Osaavan pelaajan kanssa peliryhmä kuitenkin oppii pelin 3-4 pelin aikana.

Peli Board Game Geek-sivustolla

Pelijulkaisijan kotisivut

Tonttusukellusveneen perusperjantai, sukellusveneen keula vuotaa, osa luukuista on jumissa ja käytävällä on tulipalo.














 Arvosana: 3/5, hauska välipeli, joka ei ota itseään vakavasti. Toimii mainiosti kotibileiden lisämausteena. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti