Hiljainen arvostelukirjakausi tuntuu päättyneen, sillä tällä viikolla olen ravannut yhtenään postissa.
Tältä näyttää tämän kuun lukemiset. Ensimmäinen ajatukseni sisällöstä on "kirjavaa."
Stieg Larssonin dekkarista tehty sarjakuvasovituksen toinen osa kiinnostaa kovasti. Sarjan kansiartisti on mielestäni onnistunut tosi hyvin luomaan hyvin vetovoimaiset kannet.
Danten Jumalainen näytelmä on kirja, jonka olen lukenut joskus englanniksi. Siitä on kuitenkin vuosia aikaa.
Terry Pratchett on minusta aina toimivaa viihdelukemista. Viemärin valtias on nuortenkirja.
J.R.R Tolkkienin Satujen Valtakunnan sisältö on myös ennestään suurimmaksi osaksi tuttua. Kuitenkin täydellistä tunnelmointiin.
Viimeiset kirjat ovat kaksi klassikkosatua. Avattavista luukuista tunnettu Puppe ja Pekka Töpöhäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti