Viimeinen viikko oli minulle kiva. Aloitin kirjoittamaan jälleen aktiivisesti ja tekstiä syntyi yllättävän hyvin. Kesken ollut satu valmistui ja raapaleitakin syntyi mukavasti.
Viihdettä kulutin vähän vähemmän tällä viikolla. Eri ihmisten kanssa mentiin sen verran ristiin ettei tullut lautapelejä pelattua, ilmat ulkona sen verran hienoja ettei kokoaikaa viitsi sisälläkään nyhjöttää ja kuten sanoittua kirjoittaminen lohkaisi oman osansa aikatauluista.
Minua hieman harvittaa, että näillä näkymin vuoden Finncon jää minulta väliin. Matka Jyväskylään olisi varmasti ihan kiva, mutta matkat+majapaikat verottavat kukkarosta sen verran paljon, että pitää kysyä mitä muuta rahalla voisi tehdä.
Lenkkeily-äänikirjana kesken
Graham McNeill: A Thousand Sons, Warhammer 40k maailmasta.
Kotona puolestaan kesken:
Timothy W. Long: The Zombie Wilson Diaries
Näistä ensimmäinen on aika mitäänsanomatonta roolipelifantasiaa ja jälkimmäinen kyseenalaista ö-luokan zombieviihdettä.
Pelipuolella pelasin lähinnä Guild Wars kakkosta, jossa käynnistyi uusi tarina-arkki, puhaltaen uutta kiinnostusta muuten hiljalleen valjuksi menevään peliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti