Noituri, tuo Andrzej Sapkowskin fantasiasarja nousi
länsimaiden suurempaan tietoisuuteen tietokonepelinsä kautta vuonna 2007.
Osaltaan se sai sarjalle englanninkielisen käännöksen ja tietoisuuteen
päästyään nousi aikamoiseksi ilmiöksi. Toki omassa maassaan Witcher oli saanut
jo silloin oman elokuvan, tv-sarjan ja sarjakuvia.
Ensimmäinen Witcher-peli koukutti minut pahemman kerran
koneeni ääreen. Vauhdikkaita taisteluita ja todella vetovoimaista tunnelmaa
sisältänyt peli sijoittui kertaheitolla tietokoneroolipelien kärkikastiin. Pelissä
riitti haastetta, sillä miekkailu ei ollut aivotonta nappien mätkintää, vaan
liikkeitä piti miettiä hieman etukäteen. Sarjan toisella osalla siis on isot saappaat
täytettävinään.
Kysymykseen siitä miksi tartuin peliin vasta nyt, kun se
kuitenkin julkaistiin jo 2011, en osaa oikein vastata. Pelaaminen oli pitkään
poissa harrastuksistani ennen tuota ajankohtaa, mutta pohjimmiltaan kyse lienee
vain tilaisuuden ja innostuksen puutteesta.
Peli seuraa Geralt nimistä noituria, joka joutuu keskelle
ajojahtia osittain sattuman, osittain salaperäisten olosuhteiden takia. Geralt
nimittäin sattuu olemaan kuninkaan kanssa yksinään tornissa, kun salamurhaaja
päättää hyökätä kuninkaan kimppuun. Tämän murhatyön onnistuessa Geralt jää
yksin kuninkaan ruumiin luo muiden sotilaiden ilmestyessä paikalle.
Väärinkäsityksen korjatakseen Geraltin täytyykin murtautua ulos vankilasta ja
yrittää puhdistaa nimensä ottamalla kiinni kuninkaan oikean surmaajan. Seikkailu
viekin Geraltin pitkin maita ja mantuja kohtaamaan ensimmäisestä osasta tuttuja
hirviöitä ja poliittisia voimia.
Ensisilmäyksellä peli on hyvinkin kaunis. Jopa minun
vanhentuneella koneella olevilla minimiasetuksilla peliä katselee enemmän kuin
mielellään. Pelissä on myös ympäristön mallinnus kohdillaan: kyläläiset
pyörivät asioillaan ja käyvät keskusteluita, rientävät sateensuojaan kun alkaa
sataa ja menevät nukkumaan kun tulee yö. Valitettavasti nämä olisivat vaatineet
vähän lisää sisältöä, sillä vaikka ihmisten juttelut ovat laadukkaita, ne
alkavat toistaa itseään todella nopeasti. Pahimmat lienevät kylän lapset, jotka
juoksevat noiturin perässä toistaen yhtä ja samaa kysymystä. Se jos mikä on
pelottavaa.
 |
| Ihmiset kokoontuvat illansuussa kertomaan tarinoita nuotiolle. |
Tehtävät sisältävät aikamoisia helmiä, kuten paikallisen
siltapeikon taltuttamista. Kylässä on silta, josta on pitänyt huolta peikko.
Nyt peikko on kuitenkin langennut väkijuomiin, tuhonnut siltansa ja ryöstelee
ohikulkijoita. Noiturin kohdatessa peikon paljastuukin että peikon vaimo on
tapettu ja poloinen ryyppää unohtaakseen. Noiturin kostettua peikon kuoleman
pääsee peikko takaisin jaloilleen ja korjaa tuhonsa jäänteet.
 |
| Onnistunutta ympäristöä |
Mutta löytyy pelistä valitettavaakin, ja se suurin on
kontrollit. Hahmo nimittäin liikkuu ympäriinsä nykähdyksittäin, mikä tekee
hahmon liikuttamisesta enemmän kuin vaikeaa. Vielä vaikeammaksi asia muuttuu,
koska asioiden kerääminen on hyvin riippuvaista siitä missä kohtaa noituri
sattuu seisomaan. Kun ongelmat lyö yhteen päädytään monesti tilanteeseen jossa
noituri loikkii kerättävän tavaran yli uudestaan ja uudestaan. Oma lukunsa
vielä ovat ansat, jotka purkaakseen noiturin pitää olla aivan ansan vieressä,
muttei kuitenkaan koskea siihen. Onnea vain, kun noituri ei osaa olla
loikkimatta. Sama kömpelyys toistuu muutamassa muussakin pelin osa-alueessa.
Inventaario on jälleen kerran sekava lista eri tarvikkeita
ja eri asioiden vertaileminen on tehty kovin vaikeasti. Olen valittanut jo
konsoli-inventaarioista niin paljon eri pelien yhteydessä ettei aiheesta
tarvitse enempää itkeä.
Pelistä lisää:
4-/5
Hyvä peli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti