keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Korttipeli: Black Stories

Joulu kasvatti pelikokoelmaani kahdella uudella pelillä. Toinen näistä on vaatimattoman oloinen korttipeli Black Stories. En oikeastaan tiedä, voiko kyseistä tuotetta varsinaisesti edes kutsua peliksi, sillä kyseessä on joukko arvoituksia. Peliksi se kuitenkin itse itseään mainostaa ja siltä löytyy Boardgamegeek-sivut, joten tuskinpa on väärin miettiä sitä pelinä.

Pelissä on 50 arvoitusta, joista jokainen on kirjattu suureen pelikorttiin. Kortin toisella puolella on arvoitus ja toisella kyseisen arvoituksen vastaus. Arvuutaja lukee muille pelaajille arvoituksen ja kukin näistä esittävät kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei. Vastausten myötä peliporukalle hiljalleen kasvaa kuva vastauksesta. Kun arvuuttelija tulkitsee että pelaajat ovat tarpeeksi lähellä oikeaa vastausta hän hyväksyy tämän. Arvoitukset ovat pääsääntöisesti murhia tai muita kurjia ihmiskohtaloita.

Olin aluksi kovin skeptinen sen suhteen olisiko peli kiva. Arvoitukset kuitenkin upposivat perhepeliporukkaan yllättävän hyvin. Oikeaksi kelpuutettuja arvoituksia tuli jo parin kysymyskierroksen jälkeen. Peli kuitenkin vaatii mielikuvitusta omaavan peliporukan ja mielellään suuren sellaisen, jotta ratkaisu ei nojaa yhteenkään pelaajaan. Peliin on olemassa useita lisäkorttipakkoja, saa nähdä tarttuuko Egmont näiden kääntämiseen.

+Omaperäinen
-Ei oikein jälleenpeluuarvoa, koska arvoitukset jäävät muistiin.
-Asettaa paljon vaatimuksia peliporukalle: peli toiminee parhaiten suurelle peliporukalle.




Arvosana 3/5
Omaperäinen ajanviete, joka kärsii muutamista ongelmista: pelillä ei ole oikein jälleenpeluuarvoa ja vaatii suuren peliporukan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti