Hollywood ja televisioyhtiöt profiloivat tuotteitaan hyvin hienostuneen tilastomatematiikan avulla. Eri kohderymiä erotellaan kymmenien eri ominaisuuksien perusteella ja lopputulokseksi yritetään saada juuri tietyn katseluryhmän huomio.
Tämä välistä luo hieman kyseenalaisia tuotoksia, jossa profilointi vaikuttaa näin kohderyhmän ulkopuolisena hieman räikeänäkin. Esimerkkinä perhescifisarja Terra Nova, joka onnistui tiivistämään aikamatkustuksen ja vihamielisen ympäristön yltiöperheystävälliseen pakettiin (joka ei sitten oikein kelvannut kenellekään)
Yksi tämänhetken muotiteemoista tuntuu olevan "teinityttöscifi". Joukko nuoria ratkoo aikuistumisen ongelmia scifimiljöössä. Uusi ideahan tämä ei ole, sillä jo vuosituhannen alussa Roswell-sarja ratsasti ajatuksella. (olematta yhtään hullunpi kokonaisuus)
Tällä hetkellä Suomen telkkarissa pyörii peräti kaksi aihepiirin sarjaa:
The 100 ja Star-Crossed
Minulla ei sinällään ole mitään ongelmaa genren kohderyhmän laajentamisessa. Päinvastoin oikein hyvä, että genrellä olisi tarjota jokaiselle jotain. Itse toivoisin kuitenkin että tekijöille annettaisiin vapaammat kädet luoda uudenlaisia sarjoja. Tällä tavalla syntyi mm. Buffy, joka löysi kohderyhmänsä niin miesten kuin naistenkin joukosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti