Fantasy Flight Games (2015)
146s.
Walking Dead tv-sarjan myötä zombiet ovat kuumenpia kuin koskaan. Genreen pyrkii jos jonkinmoista tuotetta ja suurin osa näistä valitettavasti on aika kehnolaatuista.
Roolipelipuolella pelejä ei kuitenkaan ole nähty tolkuttoman montaa. Tämä lienee siksi, että genre on suhteellisen maanläheinen. Miksi ostaa pelijärjestelmä, kun pelejä voi ihan hyvin pitää ilmankin?
Fantasy Flight Games hyppää zombiegenreen maailmanloppua käsittelevällä roolipelisarjalla, jonka seuraavat osat käsittelevät Lovercraftimaisten olentojen heräämistä, alieneiden tuloa ja Terminator henkisten robottien nousua.
Kirja lähtee liikenteeseen hyvin ruohonjuuritasolta. "Mitä roolipelaaminen on"-tyyppiset aloitussivut saattavat olla kivoja vasta-alkajalle, mutta vähänkään aiheeseen perehtyneet kurtistavat kulmiaan turhan tiiviille kädestä kiinni pitämiseltä. Rautalankaa on kuitenkin käytetty säästelemättömästi.
Sen jälkeen peli taklaa hahmonluontia ja sääntöjä. Peli on suhteellisen kevytrakenteinen ja keskittyy pitkälti tarinankerrontaan. Näistä osa-alueista kiinnostuneiden kannattaa katsoa Bob Millsin youtube-läpikäynti pelistä (linkki alla). Hän perehtyy niihin osa-alueisiin varsin tarkasti.
Tämän jälkeen pelistä aukeaa pelinjohtajalle tarkoitetut scenariot. Nämä esittelevät zombie-infektion aikajanaa, tapahtumia ja paikkoja. Tämä on kirjan suurin anti, scenarioista löytyy paljon ideoita mitä heittää pelaajia vasten. Osioon on myös paneuduttu, sillä osio käsittelee leijonanosan kirjasta. Ne valitettavasti ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi kooste genren kliseistä.
Kirjan kuvitus on niin komeata kuin FFG:ltä voi vain odottaa ja siltä osin peli pieksee esimerkiksi Outbreak Undeadin mennen tullen.
Pelistä lisää:
RPG-Geekissä.
Pelin kotisivut
Fantasy Flight Games: The End of the World
Bob Mills: Zombie Apocalypse overview
Board Game Brawl: Live play: The End of the World
Arvosana 3/5
Yksinkertainen roolipelikirja, jonka suurin anti on genren teemojen nitominen yksien kansien väliin.
+Aloittelijaystävällinen
+Tunnelma
+Tarjolla laaja pohjatyö eri juonikuvioihin.
-Vähän lihaa luidensa ympärillä mekaniikan ja hahmojen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti