torstai 20. kesäkuuta 2013
Kirjoitusharjoitus 15 - Kaksi kertojaa
Kirjoita kaksi 10min kuvausta kahden ihmisen kohtaamisesta, kumpikin eri ihmisen näkökulmasta. Mieti mitä eroja kertojan vaihtamisella voisi olla. Yritä saada hahmoihin eloa ja sen kautta yritä huomata keinoja värittää kerrontaa.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Seitsemän ohjetta kirjoittajalle
Ohessa ohjeita, joita itse pidän kirjoittamisen suhteen tärkeinä. Itse
kirjoittamiseen liittyvät asiat jätän suosiolla toiseen listaan.
1. Tartu toimeen
Monet ihmiset pitävät sisällään halua kirjoittaa. He suunnittelevat ja haaveilevat, mutta eivät ryhdy itse asiaan. Suuren inspiraation odottajilla on edessään pitkä odotus. Vaikka ajoittain innostus syntyykin, se kantaa hyvin harvoin koko prosessin lävitse. Helpointa on vain aloittaa, koska teksti ei synny itsestään.
2. Kirjoita tekstisi loppuun.
Minulle kenties arvokkaimman kirjoitusvinkin on antanut Adam Roberts , joka kehotti kirjoittamaan aina tekstit loppuun. Ennen neuvon saamista pöytälaatikkoni täyttyivät tekeleistä, jotka olivat kirjoitettu ohimenevän innostuksen puitteissa. Puolivalmiisiin teksteihin oli hyvin vaikea palata ja se neuvo kirjoittaa teksti valmiiksi oli kullan arvoinen. Valmiita tekstejä kun pystyi helposti editoimaan.
3. Älä pelkää kritiikkiä
Kirjoittajalla täytyy olla paksu nahka ja kova pää. Ei millään voi miellyttää kaikkea. Eikä missään nimessä pidäkkään. Kritiikki on monen aloittelevan kirjoittajan paras ystävä. Se kertoo missä olet mennyt metsään ja kenties miten löytää sieltä metsästä pois.
4. Lue paljon
Lue paljon ja lue analyyttisesti. Mieti koko ajan mikä kirjassa on sinusta hyvin. Mikä sinusta ei toimi. Lue niin hyvää kuin huonoa kirjallisuutta, koska huonot teokset opettavat monesti jopa enemmän kuin hyvät.
5. Verkostoidu
Kirjoittaminen on pahimmillaan pahuksen yksinäistä puuhaa. Sen ei kuitenkaan ole pakko olla. Samanmielisten kirjoittajien seura on varsin eduksi. Monesti heiltä saa esilukua teksteille ja vastavuoroisesti pääset editoimaan heidän tekstejään.
6. Pysy nälkäisenä
Pyri aina parantamaan. Kirjoita kunnianhimoisemmin. Kokeile erilaisia tyylejä. Yritä erilaisia asioita. Älä jää paikoillesi.
7. Hanki rutiineja
Hanki kirjoittamistasi tukevia rutiineja. Varaa aikaa milloin kirjoitat. Tee kirjoitusharjoituksia. Mikäli onnistut pitämään kirjoittamisen aktiivisena, on tekstin tuottaminen helpompaa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Kirjoitusharjoitus 14 - Teksti toisen pohjana
Ota esiin vanhat harjoitustekstisi ja valitse niistä se, joka tuntuu sinusta parhaimmalta. Käytä sitä pohjana uudessa kirjoitusharjoituksessa jossa kirjoitat 15min tekstiä, joka on jotenkin kytköksissä ensimmäiseen. Kyseessä voi olla kohtaus ennen tai jälkeen ensimmäisen tekstin, vaihtoehtoinen lopetus tai vaikkapa kokonaan uusi tarina samoilla hahmoilla.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Kirjailija Iain Banks on menehtynyt.
Tieteiskirjailija Iain Banks on kuollut 59-vuoden iässä syöpään. Hänet tunnettiin scifikentän uudistajana ja oli parhaiten tunnettu suomalaisille Kultuuri-kirjoistaan. Yksi näistä: Pelaaja (1988), sai tähtivaeltajapalkinnon.
Linkki uutiseen (BBC News)
Linkki uutiseen (BBC News)
torstai 6. kesäkuuta 2013
Kirjoitusharjoitus 13 - Dialogiin piiloitettu tieto
Kirjoita 20 minuuttia dialogia, jonka tarkoitus on välittää tietoja maailmasta lukijalle. Panosta dialogin luontevuuteen ja yritä saada siitä johdonmukainen. Välitetyillä asioilla ei ole niin väliä, vaan sillä miten sulavasti ne ovat kerrottu.
Vältä infodump-hetkeä.
Vältä infodump-hetkeä.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Risingin Tarinatehtaan kesäprojekti
Blogissa esiintyvien kirjoitushaasteiden lisäksi Risingshadow fantasiafoorumilla käynnistyi kesäkirjoitusprojekti. Kyseessä on musiikkikappaleista kirjoittamista ja suositeltavaa vaihtelua tavanomaiseen rutiiniin. Teksteille saa myös palautetta kanssakirjoittajiltaan, mikäli rekisteröityy foorumille ja julkaisee tekstinsä.
Lisätietoja: Risingshadown juttu aiheesta
Lisätietoja: Risingshadown juttu aiheesta
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Kirjoitusharjoitus 12 - Puuttuva aisti
Kirjoita 15min havannoijasta, jolta puuttuu jokin aisti. Heitä hänet tapahtumaan, jossa hänen puutteensa korostuu. Väritä tekstiä ympäristön ja havannoijan voimakkaalla vuorovaikutuksella.Yritä myös löytää kirjoitukselle ratkaisu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)