Halloweenin kunniaksi päätin esitellä kauhuaiheisen lisäosan
Last Night on Earth-zombiepeliin. Timber peak on järjestyksessään toinen isompi
lisäosalaatikko peruspeliin ja onkin samalla täysin itsenäinen pelikin.
Peruspelistä löydät kirjoittamaani juttua täältä: Linkki
Mitä Timber Peak-peli tuo mukanaan:
-Neljä uutta tehtävää
-Kuusi pelihahmoa, joista kolme tuttuja peruspelistä hieman
päivitetyin muutoksin ja uusin figuurein.
-Kahden väriset zombiehahmot
-Seitsemän karttapalaa
-Tokeneita, noppia ja kortteja
Sisältö on siis hyvin samankaltainen peruspelin kanssa. Pelien
erot kuitenkin nousevat esiin pelin tietyissä osa-alueissa. Peruspelin kuusi
tehtävää ovat pääsääntöisesti pitempiä ja monipuolisempia. Timber Peaksin
tehtävät ilkeämpi sanoisi yksinkertaisiksi: puolusta taloja kunnes aamu koittaa
jne.
Tehtäviin sinällään peli ei kuitenkaan kaadu sillä pienellä
mielikuvituksella niitä voi itse kehittää lisää tai turvautua netin tarjoamiin
variantteihin.
Komponentit ovat edelleen samanlaista korkeaa laatua.
Pahviosat varsin paksuja ja figuuritkin näyttäviä. Omasta kopiostani kuitenkin
kaksi figuureista oli viallisia, joten ihan täysiä pisteitä komponenttien
laadusta anna.
Peliä kantaa vahva tarinakerronnallisuus, mikäli peliporukka
kokoontuu yhteen enemmänkin mittelemään voimiaan, ei tämä lautapeli varmaankaan
nosta suuria tuntemuksia. Niille peliryhmille, jotka nauttivat
selviytymistaistosta jonka yhteyteen pystyy kirjoittamaan zombietarinan, on
Last Night on Earth oikein pätevä valinta.
Arvosana 3+/5
Hyvä lisäosa. Itsenäisyydestään huolimatta toimii parhaiten
pääosan kyljessä kuin zombin purenta paljaassa olkapäässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti