Tietokonepeleissä zombit ovat valtaosin toimintaelokuvien kopioita. Selviytyjät taistelevat yleensä kaupunkiympäristössä. Valitettavasti pelit kulkevat väistämättä siitä mistä aita on matalin: zombit ovat helppoja toimintavastuksia ja vaikka monet pelit onnistuvatkin saamaan tunnelman kohdalleen, jäävät pelit kovin pinnallisiksi.
Pelit voisivat sisältää toiminnan varjolla vaikka mitä. Selviytymistä voisi maustaa vaikkapa resurssien hallinnalla tai henkilöhahmojen syventämisellä osaksi pelin juonta. Ohessa muutamia pelejä, jotka ovat saaneet huomioni vuosien varrella:
Left 4 Dead 3
Left 4 Dead asettaa pelaajan yhdeksi neljästä selviytyjästä keskelle zombikaupunkia. Pelin vetovoima on sen moninpelissä. Peliä kykenee pelaamaan neljän ihmisen moninpelinä ja tehtävänä on ampua tie ulos kaupungista. Loppumattomien zombivirtojen tuleminen pitää sykkeen korkealla, mutta turhan syvällinen peli ei ehdi olemaan. Monet erilaiset zombietyypit hieman muuttavat pelin rytmiä.
Left 4 Dead 2 3-
Peli on edellisen toisinto uusilla paikoilla ja hahmoilla. Valitettavasti ei onnistu tuomaan edellisosan sisältöön oikein mitään uutta. Kelpoa toimintaa ja toimiva sellaiselle, joka onnistui edellisestä osasta saada tarpeeksi irti.
Dead Island 4
Dead Island toi zombiet paratiisisaaren hotelliympäristöön. Kauniit maisemat ja uima-altaat loivat loistavan vastakohdan rujoille zombeille. Peli keskittyy pääasiassa lähitaisteluun ja toisten selviytyjien tehtävien tekemiseen. Peli valitettavasti kärsi vähän konsoliohjainten kömpelyydestä ja itsensä toistavuudesta. Silti varsin tunnelmallinen ja aihepiiristä pitävien kannattaa tutustua. Pelistä on myös lisäosa/jatko-osa, johon en ole ehtinyt tutustumaan.
Last of Us 4
Tuore peli, joka valitettavasti julkaistiin ainoastaan Playstationille. Koska itse en viitsi pelin takia ostaa konsolia, tyydyin katsomaan pelin läpipeluun youtubesta. Tunnelmallinen peli oli helposti seurattava ja toimi hyvin toisella silmällä seurattavana "elokuvana". Tällaisena toimi yllättävän hyvin, sillä tarina yrittää, toisin kuin useimmissa vastaavissa. Hahmojen arvomaailman näkyminen tekee henkilöistä ymmärrettäviä ja sitä kautta niistä välittää.
Deadlight 3
Sivustapäin kuvattu tasohyppely/puzzlepeli. Toi mieleeni nostalgisesti vanhat amiga-ajan pelit. Ei elämää suurempi kokemus, mutta viihdyttävä.
War of the Dead 1
Keskeneräisenä julkaistu hiekkalaatikkopeli heitti pelaajan selittelemättä karttaan. Laaja maasto valitettavasti oli vielä julkaisuhetkelläkin täynnä bugeja ja varsinainen sisältö koostui kanssapelaajien tappamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti