tiistai 21. lokakuuta 2014

Uudet kirjat - Lokakuu

Lokakuu arvostelukirjojen muodossa oli varsin pitkälti scifiä. Pratchett-Baxter parivaljakon Pitkä sota, Matthew Matherin Kybermyrsky ja Rajaniemen Kausaalienkeli edustavat kaikki eri suuntauksia sci-fin sisällä.

Kolmikon vastapainoksi on ajautunut Duncanin Ihimissuden morsian, joka ei oikein kolahtanut. Liekkö olen väärää kohderyhmää tai muuten väärässä mielentilassa.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kickstartervinkki: Fall of Gods by MOOD

Minulle tämän viikon kiinnostavin kickstarterlöytö on ollut Fall of Gods-taidekirja. Konseptiartistien ja pelinkäsikirjoittama tarina sijoittuen skandinaaviseen historiaan. Tässä tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten linkin kurkistaminen on enemmän kuin kannattavaa. 


Fall of Gods by MOOD-kickstartersivut

Kuulumiset

Kiireitä sen veran että kirjoittelut jatkuvasti laiminlyötynä. Ja sitten kun olisi hetki aikaa istua ja kirjoittaa, joko kummittelee velvollisuudet mielessä tai sitten ihan totaalisen puhki&poikki. Blah. 


Viikon viihteet:

Viikon viihteet ovat vahvasti keskittynyt tv-sarjojen seuraamiseen. Toki mukaan mahtuu heikohko roolipelin oheistuotekirja ja aloittelin paria audiobookkia. 

Kirjat-Robert N. Charrette: Never Deal with a Dragon

Äänikirjat
-John Scalzi: Lock In
-Robert Lynn Asprin: Myth-ing Persons

Sarjakuvat
-Zits
-Dresden Files: Ghoul Goblin

Tietokonepelit
-Guild Wars 2
-Settlers Online
-The Witcher 2

Lautapelit
-

Elokuvat
-

Anime
-Psycho-Pass 2

Sarjat
-Burn Notice
-Castle
-Simpsons
-Big Bang Theory
-Smallville
-Mythbusters

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

The Gentleman Gamer: The Ivory Wall-vampirepeli

The Gentleman Gamer: The Ivory Wall - Vampire: The Masquerade Live Play

Kuten aikaisemmin olen todennut, netin kehittyminen on luonut suuresti mahdollisuuksia roolipeleille. Minun aktiiviroolipeliaikana oli kyllä jo mese ja irc-roolipelejä, mutta nykyiset videopuhelut mahdollistavat paljon suoremman vuorovaikutuksen.

Tämän videon kuvalaatu jättää toivomisen varaan, mutta ideana roolipelilähetykset vaikuttavat itselleni ihan potentiaalisilta viihdemuodoilta. Myöskin peluuttaminen kiinnostaisi (ei niinkään lähetyksen teon muodossa)

Linkkaamani video sisältää siis roolipelilähetyksen Vampiresta, jossa kahtiajakautunut Berliini on ajautumassa suureen kaaokseen kun Berliinin muuri on murtumassa.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Koomaa, koomaa ja koomaa

Takana lukuisia huonosti nukuttuja öitä, pientä flunssaa ja korvasärkyä. On helppo laittaa laihaa kirjoitustulosta olon piikkiin.

Silti mieli on onnistunut pysymään iloisena, mikä lienee tärkeintä. Projektit liikkuvat vakaasti eteenpäin, blogitavoitteet tuli pidettyä, kirja-arvostelut kirjoitettua ja sekalainen määrä muutakin sälää tuli valmiiksi. Voisi tilanne olla huonompikin.  

Viikon viihteet:

Hiljainen viikko viihteen kannaltakin. Viihteistä suurimman ajan vienyt on The Witcher 2, jonka toinen episodi kolmesta on loppusuoralla. Seuraavaksi tartun varmaankin Mass Effect sarjaan.

Strippisarjakuvana käyn lävitse yhä Zits-sarjakuvaa (suomeksi Jere), joka toistaa kyllä itseään melkein yhtä pahasti kuin Karvinen. Tämänkertaiset X-menit puolestaan ovat alkanutta neljättä versiota, johon en oikein ole päässyt sisälle. Saas nähdä jaksaako sarjan parissa roikkua.

Kirjat

-

Äänikirjat
-T.A. Pratt: Bone Shop
-George Alec Effinger: When Gravity Fails

Sarjakuvat
-Zits

-X-men

Tietokonepelit
-Guild Wars 2
-Settlers Online
-The Witcher 2

Lautapelit
-

Elokuvat

-

Anime
-Tokyo Ghoul
-Psycho-Pass 2

Sarjat
-Burn Notice
-Castle
-Simpsons
-Big Bang Theory

lauantai 11. lokakuuta 2014

Tukku lyhytelokuvia osa 3

blacksunent1: E N V O Y

Elokuvan mainosvideoksi tehty lyhytelokuva Envoy taklaa klassista ensimmäistä kontaktia ei kovin tuorein tavoin. Jälki on silti kovin tyylikästä ja tuotantoarvot muuten korkealla.

hmcindie: L4ST - Survival Action - "Last of Us" shortfilm tribute

Kotimaisin voimin tehty L4ST on mainio tribuutti hyvälle pelille. Kahden päähenkilön roolijakoa olisi voinut hieman tasapainottaa, mutta muuten tunnelmallinen pätkä.

SPAWN: THE RECALL - FAN FILM

Vielä on virtaa myös 90-luvun hittisarjakuvasankarissa Spawnissa. Lyhytelokuvassa on asennetta mitä olisi kaivattu Spawn elokuvaankin (vuonna kuusi ja käpy)

Entangled | Short Cuts Canada | TIFF 2014 from TIFF

Yhden Orphan Black-tv sarjan käsikirjoittajista käsikirjoittama sci-fi koe-lyhytelokuva.

torstai 9. lokakuuta 2014

Linkkivinkki: Roolipelikanava The Gentleman Gamer

Yksi asia mitä youtubesta on roolipelikanavat. Näistä eniten seuraamani lienee The Gentleman Gamer, joka on jossain määrin keskittynyt World of Darkness-pelimaailmaan. Samalla hänellä on kuitenkin hyviä videoita pelinjohtamisesta yleisestikin.

The Gentleman Gamer youtubessa

Esimerkiksi: 

The Gentleman Gamer: Giving locations "character" in RPGs

The Gentleman Gamer: Important aspects to consider in RPGs

The Gentleman Gamer: Villains in RPGs