maanantai 28. huhtikuuta 2014

Edellisen viikon katsaus ja tämän viiikon tavoitteet

1. Kirjoittaminen: Joka päivä toivon syntyvän 700 sanaa tekstiä johonkin.

Saavutin tämän. Tekstin taso muutamana päivänä, jolloin olin kipeä ei kuitenkaan täytä odotuksia.  


2. Rutiinit: Satusivu, raapale ja ylimääräinen luova asia jokaisena viikonpäivänä.

Sekä satu että sarjakuva etenevät hyvin. Raapaleita kirjoittaessani minulla on alkanut olla vaikeuksia rajata tätä noin sataan sanaan. Koen tämän positiiviseksi, koska raapaleet itsessään eivät ole minulle oikeastaan päämäärä. 

3. Velvollisuudet: Neljä blogipostausta ja kolme kirja-arvostelua.

Blogit onnistuivat, kirja-arvosteluja ehdin tehdä yhden. Samalla sain kirjoitettua apurahahakemuksen. Mahdollisuuteni saada moinen lienee samaa luokkaa, kuin voittaa pääpalkinto lotossa. 

4. Editointi + Järjestely - Joka päivään puolentunnin editointihetki.

En jotenkin malttanut editoida. Uuden tekstin kirjoittaminen tuntuu niin palkitsevalta verrattuna editointiin, että on vaikea keskittyä vanhan hiomiseen. 

5. Kirjoituskilpailutekstin ensimmäinen versio.
 
Teksti ei edennyt edellisviikosta, jolloin kasassa oli idea ja luonnoksen alku. 



Yleiseksi arvosanaksi annan viikolle 6/10. Tavoitteeni ovat samat kuin edelliselläkin viikolla.

1 kommentti:

  1. Mullakin tuli toi aika nopeesti vastaan, että sata sanaa ei kerta kaikkiaan riitä, varsinkaan sillon, kun rupee hyödyntämään valmiita idiksiä, joita on kehitelly jonkun verran, muttei koskaan kirjottanu ylös tai ainakaan valmiiks tekstiks asti.

    Raapaleen sadan sanan rajotus palvelee tiettyjä tavotteita, ja siks tähtään siihen aina, kun se tuntuu mitenkään maholliselta, mutta ei siitä hirveesti kannata stressata, jos tekstiä tulee.

    VastaaPoista