maanantai 21. marraskuuta 2016

Uudet kirjat - Lokakuu

Lokakuussa luin yhtä viimeisistä Terry Pratchettin kirjoista Pitkää utopiaa. Sarja on muuttunut minulle kirjailijan kuoleman myötä hieman surumieliseksi.

Charles M. Schulz: Tenavat : Parhaat sarjat 1960-1969 koosti puolestaan Tenavien kultaisen kauden ensimmäisen vuosikymmenen.

Kirkman ja Bonansinga kuljettivat minut jälleen The Walking Dead maailmaan Kuvernöörin osalta.

Higgins Clark ja Burke esittelivät murhamysteerin realitytelevisiosarjan puitteisiin. 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Uudet kirjat - Syyskuu


Blogi on jälleen kuollut, mutta kulisseissa on yhä ainakin hieman epäkuollutta elämää.

Syyskuussa tuli luettua Tolkienin Kullervon tarina, joka oli ihan kiintoisa (kirjallisuustieteen näkökulman kautta) Muuten hieman vaisu teos.

Motörheadin keulahahmon Lemmyn elämänkertateos  oli ihan persoonallinen kokoelma musiikkilegendan haastatteluista.

Emmanuel Moynot: Ranskalainen sarja : Myrsky kesäkuussa on sarjakuvasovitus samannimisestä Irène Némirovskyn menestysromaanista.

Ryhmä-X on puolestaan jälleen matka lapsuuteen  yliluonnollisia voimia omaavien supersankareiden matkassa.

torstai 3. marraskuuta 2016

Viihdeloki - Marraskuu 2016

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Tuomas Saloranta: Harmaa Antologia

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Rudy Rucker: Wetware

Sarjakuvat
-Pretty Deadly 
-Nemi Ruusuilla tanssien 
-Redhand
-Sherlock Holmes Society
-Frankenstein, Agent of S.H.A.D.E
-Star Wars Special C-3PO

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Secret Societies

Lautapelit/Roolipelit
-Pathfinder

Elokuvat
-White Zombie 
-God of Vampires
-Daylight's End (2016)
-BloodRayne 2: Deliverance

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS
-INVICTUS Stream: Dragon Age
-INVICTUS Stream: Deadlands 

Sarjat
-American Horror Story
-Vikings
-Black Sails 
-Kuinka koulutat lohikäärmeesi 
-Star Wars: The Clone Wars

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Nanowrimo on jälleen ovella

Nanowrimo on jälleen täällä.

Kirjoitustempauksen tavoitteena on kirjoittaa   50 000 sanan tarina yhden kuukauden aikana.

Lähden mukaan jo seitsemättä kertaa. Kuten monena aikaisempana vuotena en tähtää yhteen ainoaan tekstiin. Sen sijaan tavoitteenani on avata jälleen kirjoitusrutiinit ja ylipäätänsä saada aikaiseksi tuo sanamäärä.

Etenemistäni tässä hullussa tempauksessa voi seurata täältä: Nano2016

maanantai 3. lokakuuta 2016

Viihdeloki #13

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-J. R. R. Tolkien, Verlyn Flieger: Kullervon tarina
-Robert Kirkman, Jay Bonansinga:  Kuvernöörin tuho, osa 2
-Alafair Burke ja Mary Higgins Clark: Kadonnut morsian
-Harju, Markus & Katajala, Jussi & Leppänen, Alpo (toim.): Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Rudy Rucker: Wetware

Sarjakuvat
-Ghost: The White City Butcher
-Alan Moore's The Courtyard
-Pathfinder Vol. 3 City Of Secrets
-Low
-Great Pacific v1 Trashed!
-The One
-Carbon Grey v02:Daughters of Stone (2013)
-The Walking Dead - Michonne Special
-Sea Bear Grizzly Shark 01 (2010)
-Unfollow
-Neil Gaiman's Only the End of the World Again
-Half Full
-Self Storage 

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Secret Societies

Lautapelit/Roolipelit
-Pathfinder

Elokuvat
-War of the Worlds
-The Walking Deceased
-Shame 

Anime 
-Naruto Shippuuden

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS
-INVICTUS Stream: Dragon Age
-INVICTUS Stream: Deadlands 

Sarjat
-American Horror Story 
-Vikings

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Viihdeloki #12 Syksy on ovella

Huh, edellisestä katsauksesta on aikaa. Kirjoista uupunee useampikin arvostelukirja, mutta ne ovat jo muutenkin mainittuna kuvien välityksellä. Porispheressä tuli piipahdettua. Hieno reissu. Reissatessa on kulunut aika paljon sarjakuvia, niitä kun on niin paljon näppärämpi lukea junassa.
 
Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Mark Ellis, Melissa Martin Ellis: The Everything Guide to Writing Graphic Novels
-Jeff Kinney: Neropatin Päiväkirja - Paluu Kivikaudelle
-James S.A. Corey: The Churn 

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Ben Aaronovitch: Foxglove Summer

Sarjakuvat
-Marvel Zombies v2
-Resident Alien v2
-Resident Alien v3
-Dead@17
-Red The Movie (the four prequels) 
-Red: Eyes Only
-Fred Basset
-Fairest Vol. 1: Wide Awake
-Good Dog 
-North 40
-Bite Club: Crime Unit
-Marvel Zombies 3
-Just a Pilgrim
-Just a Pilgrim: Garden of Eden
-Kolmen valtiaan tarina
-Winterworld
-Winterworld - Frozen Fleet
-Dark Sun: Ianto's Tomb
-Star Wars - Jango Fett: Open Seasons
-Dead Island - A Paradise to die For
-Marvel Zombies 4
-Dungeons & Dragons Legends of Baldur's Gate 
-Pathfinder Vol 1 - Dark Waters Rising (2013) 
-Dungeons & Dragons - Cutter (2014)
-Pathfinder Vol 2 - Of Tooth and Claw
-Lucifer 
-Kuninkaan lapset
-Oddly Normal 
-Howard the Duck Vol. 1: Duck Hunt 
-Z-Men
-Squarriors Volume 1 
-Monstress 
-Advanced Dungeons & Dragons
-Predator vs. Judge Dredd vs. Aliens: Incubus and Other Stories
-Ghost
-American Vampire: Survival of the Fittest
-West Coast Avengers v2 
-Revival 
 
Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Secret Societies
-Heartstone
-Civilization 5

Lautapelit/Roolipelit
-Pathfinder

Elokuvat
-Millenium(1989)
-Unnatural
-Crouching Tiger, Hidden Dragon 2
-Signs
-22 Jump Street (2014)
-Friday the 13th
-Halloween
-The Exorcist
-Paranormal Activity 2: Tokyo Night
-Dark Skies
-The Bling Ring
-Borat
-Bad Teacher

Anime 
-Naruto Shippuuden

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS
-INVICTUS Stream: Dragon Age
-INVICTUS Stream: Deadlands 

Sarjat
-Doctor Who
-The 100
-Tudors
-Stranger Things 
-Sense8
-Marco Polo
-Jessica Jones
-Salem
-Bitwisards - Nuoret gurut kyberavaruudesta 
-Fear the Walking Dead

perjantai 26. elokuuta 2016

Uudet kirjat - Elokuu

Elokuun vietin Marvelin sarjakuvien; Warren Ellisin X-menin ja Greg Pakin Doctor Strangen parissa. Kirjapuolella arvostelussa on mainio Lauren Beukesin Zoo City ja Joe Abercrombien Halki puolen maailman.

Kirjatraileri: Warren Ellis - Gun Machine

Kirjatrailereita on ollut jo jokusen vuoden. Rehellisesti valtaosa näistä on mennyt suoraan ohitse minulta tai toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tänä mainosten täyttämällä aikakaudella koen hieman turhauttavaksi, miten paljon mainoksia ylipäätänsä kertyy. Toivoisin että tuotteet seisoisivat itse omilla jaloillaan, vaikka se vaikeuttaisikin massasta erottumista.

Poikkeuksia tähän sääntöön luonnollisesti on olemassa. Yksi näistä on Warren Ellisin Gun Machinen traileri (youtube-linkki), joka onnistuu herättämään mielenkiinnon. Mistä onkaan kyse?

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Uudet kirjat - Heinäkuu

Heinäkuun arvosteltavat koostuivat Peter Steelen elämänkerrasta, Jeff Kinneyn Neropattisarjan kymmennestä osasta (Paluu kivikaudelle) tuoreimmasta (ja viimeisestä) Noiturista ja Stephen Kingin trilleristä Mersumiehestä.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Linkkivinkki: INVICTUS Stream - Deadlands RPG

Roolipelistreamit ovat olleet nyt pitemmän aikaa yksi viihdemuodoista mitä seurailen samalla kun teen muita asioita. Tuorein löydökkini on INVICTUS Stream - Deadlands RPG ,
jossa neljä apulaisheriffiksi nostettua miestä joutuvat toimimaan lakina lännenkaupungissa, jossa tapahtuu kummia. 

Kyseisten pelistreamien alussa on lyhyt pätkä yli-innokasta höpötystä, jossa pelaajaryhmä yrittää tavallaan tuotteistaa streamiaan vuorovaikutteisemmaksi. Tämä ei oikein tunnu aidolta, mutta kun peli lähtee käyntiin, se on ihan mukaansatempaavaa seurattavaa. Pelaajat pelaavat varsin mielekkäästi (mitä nyt yksi turhaan ylinäyttelee rooliaan häiritsevästi)

Sarjan osia on tullut tähän mennessä neljä kappaletta ja sarja on yhä käynnissä. Kanavalla on myöskin muita roolipeliketjuja, joita en ole vielä ehtinyt tarkastaa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Linkkivinkki: One Seven Design-roolipelit

Törmäsin sattumalta ihan mielenkiintoiseen indie-roolipelisivustoon.

One Seven Design-kotisivu


Sivustolla on tarjolla ilmaiseksi muutama ihan kiinnostava one-shot pelien alkuasetelmat ja hahmot varsin laajasta genrevalikoimasta. Itse voisin nähdä kokeilevani ainakin länkkärikauhua edustavaa The Mustangia. Myös Ghost/Echo vaikuttaa kiinnostavalta. 

torstai 7. heinäkuuta 2016

Uudet kirjat: Kesäkuu


Kesäkuun arvostelukirjat sisälsivät strippisarjakuvia Nemin muodossa, supersankareita Civil Warin muodossa, Pratchettin viimeisiä teoksia Niistäjän muodossa ja Sun Tzun ajattoman strategiaoppaan. 

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kickstartervinkki: Deluxe V20 Beckett's Jyhad Diary

Itselle yksi mieluisimmista roolipeliuutisista on, että lapsuuteni Vampire the Masquerade on yhä elossa ja aktiivinen. Kickstarteriin on ilmestynyt Beckett's Jyhad Diary-niminen massiivinen opus, jolla hintaa löytyy.
 
Linkki kickstartteriin.
Beckett on vampiressa vanha vampyyri, joka tutkii sitä mistä vampirismi on peräisin. Hän ei usko myyttiin, jossa kaikista vanhimmat vampyyrit joskus heräävät ja tuhoavat maailman. Todistusaineisto kuitenkin kääntää hänen päänsä.

Oma ilonlähteensä on, että tekijätiimissä on mukana Gentleman Gamer, jonka vampire-kampanjaa (The Ivory Wall) tuli seurattua. Varmasti oikea paikka hänelle olla mukana suunnittelemassa pelejä. 


tiistai 7. kesäkuuta 2016

Viihdeloki #11 Kesänviettoa

Loppukevään väsähdys on hieman hellittänyt. Olen pitänyt sosiaalisista paineista hieman lomaa ja nyt aktivoitunut jälleen luomaan kirjoitusrutiinia. Se toivottavasti näkyy myös täälläkin aktivoitumisena.



Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Erkka Leppänen, Petri Hiltunen: Kirotun maan ritari
-Glen Cook: Varjot Pitenevät
-Jenny Rogneby: Leona - Kortit on jaettu

RPG-kirjat
-Vampire RPG: New York by Night

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Ben Aaronovitch: Broken Homes
-Deadpool: Paws
-Peter Clines: Ex-Isle

Sarjakuvat
-Zombie Tales Omnibus  v2 Outbreak
-Least I could do
-Calvin and Hobbes Complete Collection 11 - Its a Magical World
-The Wicked + The Divine
-Star Wars: Empire
-Spread
-Marvel Zombies v1
-Resident Alien v1
-Valerian and Laureline 01 - The City of Shifting Waters

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Secret Societies
-Heartstone

Lautapelit/Roolipelit
-Pathfinder

Elokuvat
-

Anime 
-Naruto Shippuuden

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-Doctor Who

tiistai 24. toukokuuta 2016

Uudet kirjat: huhti-toukokuu

 Huhtikuussa vietin hiljaiseloa. Sarjakuvissa tuli luettua omaperäinen Kersantti Napalm ja hieman painostava Vinossa.

Eero Ojasen Suuri suomalainen kummituskirja oli mielenkiintoinen katsaus suomalaisiin kummitusilmiöihin ja Conn Igguldenin Ruusujen sota jatkui Veren Perinnöllä.



Toukokuussa vuorossa on fantasiaa Kirjavalta kotimaisen Kirotun maan ritarin (Erkka Leppänen & Petri Hiltunen) ja Glen Cookin Varjot pitenevät muodossa.

David Bowien henkilökuva jatkaa muusikkohenkilökuvia. Pikku Prinssi on riemastuttava satu ja Jenny Rofnebyn Kortit jaettu on kiinnostava dekkari.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Viihdeloki #10 Uupunut kirjoittaja

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, kun on ollut muuta tekemistä. Kirjoitushetkellä on parhaillaan menossa niin upeat ilmat, ettei sisällä malttaisi aikaa viettää. Varjopuolena allergiakausi on jo pitkällä, joten osa ajasta menee niiskuttaessa.

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja
-Erkka Leppänen, Petri Hiltunen: Kirotun maan ritari
-Glen Cook: Varjot Pitenevät
-Jenny Rogneby: Leona - Kortit on jaettu

RPG-kirjat
-Vampire RPG: Milwaukee By Night

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Derek J. Goodman: The Contamination of Sandra Wolfe
-Deadpool: Paws

Sarjakuvat
-The Dresden Files: Wild Card
-Dollhouse: Epitaphs
-Kersantti Napalm
-Spider-Gwen v1
-Full Frontal Nerdity
-Mary Death
-Mutts
-Bleeker the Rechargeable Dog
-Eek!
-Bite Club
-Zombies! Eclipse of Undead
-Deadpool: Masacre
-Vinossa

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Angry Birds: Seasons
-Secret Societies
-Heartstone

Lautapelit/Roolipelit
-Exploding Kittens
-Pathfinder
-Bang!
-Forbidden Desert

Elokuvat
-Deadpool
-Captain America: Civil War
-Digital Man

Anime 
-Naruto Shippuuden

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Uudet kirjat - Marraskuu

Tässä lisää lukulistan uusinpia kirjoja. Näistä löytyy (tai löytyy pian) esittelyjä/arvosteluja osoitteessa:

http://www.kirjavinkit.fi/author/juha/

tai


http://www.risingshadow.fi/artikkelit/kirja-arvostelut  (Juha Salmi)


Strippisarjakuvia:
-Nemi
-Tenavat


Spefisarjakuvia:
-Saga
-Valerian

Dekkareita:
-Reijo Mäen kotimainen,
-Peter Jamesin novellitarinoita
-Alan Bradleyn, jossa päähenkilönä on lapsi.  

Fantasiaa/scifiä:
-Gene Wolfe: Autarkin Linnoitus
-George R. R. Martini: Jäälohikäärme
-Jeff Vandermeer: Hyväksyntä
-Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas

Kauhua
-Stephen King: Se
-Bonansinga, Kirkman: The Walking Dead: Kuvernöörin tuho osa1


Muut 
-Säteilyvaara: Runouden käyttöopas
-Jeff Kinley: Neropatin päiväkirja: Reissussa rähjääntyy



Viimeisimmässä kuvassa mukana myös Eaten by Zombies!-korttipeli.



Viihdeloki #8 Maaliskuun loppu


Viikot viuhahtavat niin, ettei tunnu olevan tilaisuutta tarttua oikein mihinkään. Viihdepuolella olen tuhlannut aikaa tietokonepelejen parissa. Viihdyttävää, mutta ei varsinaisesti tuottavaa.

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Chuck Wendig: Double Dead

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-Simon R. Green: Agents of Light and Darkness
-Robert Asprin: M.Y.T.H. Inc. in Action

Sarjakuvat
-Sex
-Phonogram Vol2: The Singles Club
-Wolves of Summer

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Angry Birds: Seasons
-Shadowrun: Dragonfall
-Pillars of Eternity

Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-

Anime 
-Overlord

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars

Sarjat
-Agents of S.H.I.E.L.D.
-Freakylinks
-Pasila: Spin-off

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Viihdeloki #7 Maaliskuu viikko 3

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Chuck Wendig: Double Dead

RPG-kirjat
-The End Of The World: Wrath Of The Gods

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-James Swallow: Dreddline
-Jonathan Clements: Fire From Heaven
-Jonathan Clements: 99 Code Red
-Dave Stone: War Planet
-James Swallow: Jihad

Sarjakuvat
-Astonishing X-Men V3
-Thin Lines
-Journey to Star Wars: The Force Awakens: Shattered Empire
-Down
-Hoax Hunters

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Tales From the Borderlands
-Angry Birds: Seasons
-Shadowrun: Dragonfall
-Pillars of Eternity

Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-Harbinger Down (2015)

Anime 
-Overlord

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Viihdeloki #6 Maaliskuu viikko 1-2: Tietokoneongelmia

Tietokoneeni on sanomassa sopimustaan irti. Se aiheuttaa kovasti huolta, koska tietokoneesta on tullut niin valtava osa elämääni. Sen kautta kuitenkin ylläpidän sosiaalisia suhteita, kirjoitan ja pelaan.


Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Gene Wolfe: Autarkin linnoitus
-Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead, Kuvernöörin Tuho 1
-Chuck Wendig: Double Dead

RPG-kirjat
-The End Of The World: Wrath Of The Gods

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-

Sarjakuvat
-Sex
-West Coast Avengers
-Hoax Hunters
-Mek
-Astonishing X-Men V3
-Thin Lines
-Order of the Stick
-Interview with the Vampire: Claudia's Story
-The Star Wars 

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Tales From the Borderlands
-Sins of Solar Empire: Diplomacy
-Angry Birds: Seasons
-Shadowrun: Dragonfall
-Pillars of Eternity


Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-A.P.E.X. (1994)

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-Marvels Agents of S.H.I.E.L.D
-Doctor Who
-Korgoth of Barbaria (2006)
-Freakylinks
-Burn Notice

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Viihdeloki #5 Helmikuu, viikko 4 - Epäkuolleita, maailmanloppuja ja kyberpunkkia.

Niin viuhahti jälleen yksi viikko.

On ollut aika tuskallinen viikko. Unet menneet ajoittain tosi kehnoiksi ja sen seurauksena jaksaminen on mitä on. Hammaslääkärin tarkastuksessa ei löytynyt hammaskiveä kummempaa. Master of Orionin uuden version julkaisun lähestyminen sai minut kaivamaan toisen strategiapelin: Sins of Solar Empiren esiin.


Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Gene Wolfe: Autarkin linnoitus
-Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead, Kuvernöörin Tuho 1
-Chuck Wendig: Double Dead

RPG-kirjat
-The End Of The World: Wrath Of The Gods

Äänikirjat/Podcastit/Audiodraamat
-David Bishop Judge Dredd: The Big shot  
-Jonathan Clements: Trapped on Titan   
-David Bishop: Get Karter  
-Jonathan Morris: I Love Judge Dredd  

Sarjakuvat
-Sex
-West Coast Avengers
-Hoax Hunters


Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Tales From the Borderlands
-Sins of Solar Empire: Diplomacy
-Angry Birds: Seasons

Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-Paul 
-Night of the Demons (1988)

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-The Walking Dead
-Marvels Agents of S.H.I.E.L.D
-Doctor Who
-Dark Matter

tiistai 23. helmikuuta 2016

Kickstarter roolipelejä

Viimevuoden roolipeli-innostukseni on saanut minut jälleen seuraamaan genreä. Tämän vuoden julkaisuista vastaan on tullut mm. mielenkiintoisia kickstarter-pelejä: 
 
Robert E. Howard's Conan Roleplaying Game by Chris Birch, Modiphius

Conanin maailmaa on tulkittu yhdessä jos toisessakin tuotoksessa. Osa tuotoksista kadottaa Conanin ytimen ja hengen, jotkin ovat saaneet irti paljonkin. Pitkälle edenneestä kickstarterista on luvassa aikamoinen kasa roolipelikirjoja.


KULT: Divinity Lost
 
Kultin ensimmäiset osat menivät minulta ohitse, kun itse olin enemmänkin aikanaan Vampire: The Masqueraden fani. Nyt tarjolla mahdollisuus korjata tilanne, mikäli joukkorahoitukset onnistuvat.

Viihdeloki #4 Helmikuu, viikko 3 -paluu rutiineihin

Uusia kirjoja tuli läjäpäin kun Kirjavinkeistä lähetettiin arvostelukappapyynnöt. Toivoisimpa että kirjat tulisivat aavistuksen verran tasaisemmin, eikä näin yli kymmenen kerralla. Se aiheuttaa aina kiireen tunteen. Vaikka arvostelenkin tiuhaan, niin silti tuntuu pahalta kun tulee jonoa.

Minua on viime viikon vaivannut outo päänsärky, joka tulee ja menee miten sattuu. Päätä myös kihelmöi vasemmalta puolelta. Tämä ei tunnu normaalilta migreeniltäni ja siksi huolestuttaa. Kynnys käydä lääkärissä on kuitenkin kova.



Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Gene Wolfe: Autarkin linnoitus
-Peter James: Rikoksen Merkit

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit
-Rudy Rucker: Software

Sarjakuvat
-American Vampire
-Ultimate Spider-Man v3
-Zombies Vs. Cheerleaders Spesials
-Singularity 7
-Jennifer Blood: Born Again
-Crossed - Badlands
-Crossed +100
-Star Wars: Chewbacca (Marvel)  2015
-Calvin and Hobbes Complete Collection 9
-Star Wars - Vader Down


Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Tales From the Borderlands


Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-Mr. Robot
-X-Files
-Marvels Agents of S.H.I.E.L.D
-Doctor Who
-Dark Matter

maanantai 15. helmikuuta 2016

Viihdeloki #4 Helmikuu, viikko 2

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Gene Wolfe: Autarkin linnoitus
-Peter James: Rikoksen Merkit

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit
-Rudy Rucker: Software

Sarjakuvat
-Saga
-Crossed
-Hoax Hunters
-Ultimate Spider-man


Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Walking Dead Season 2
-Tales From the Borderlands


Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-Hitman: Agent 47

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-Mr. Robot
-X-Files
-Marvels Agents of S.H.I.E.L.D

tiistai 9. helmikuuta 2016

Uusimmat kirjat Joulu-Tammikuu

Loppuvuosi oli minulle varsin sarjakuvapainotteinen, kiitos Egmontin valtavan sarjakuva-paketin ja muutaman muun löydön ansiosta.

Suuresta osasta on ilmestynyt esittely:
Kirjavinkit JuhaJa muidenkin esittelyjen pitäisi olla ulkona viikon sisään.

Näistä esiin nostaisin edustavan klassikkosarjakuvan Vampirellan ja X-Men Aavelaatikon. Walking dead-sarjakuvaa jaksan hehkuttaa, mutta jätän väliin koska kuulijat kyllästyvät saman asian hokemiseen.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Viihdeloki #3 Helmikuu, viikko 1 - Valonpilkahduksia.

Ulkona paukkuu pakkanen ja minä olen aivan liian myöhään hereillä. Ensiksi hereillä piti kirjoitusinto ja sitten kirja. Lopulta eksyin vielä koneelle. Rytmin sotkeentuminen kostautunee myöhemmin, mutta nyt on hyvä olla.

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Mark Smylie: The Barrow
-Jeff Vandermeer: Hyväksyntä
-Gene Wolfe: Autarkin linnoitus
-Peter James: Rikoksen Merkit

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit
-George Alec Effinger: The Exile Kiss
-Rudy Rucker: Software

Sarjakuvat
-Zombies Vs Cheerleaders v1
-Star Wars (2015)
-Saga
-Crossed 100+
-Crossed
-Hoax Hunters

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Age of Wonders 3

Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-Scouts Guide to the Zombie Apocalypse
-Pro Wrestlers Vs Zombies

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-Doctor Who
-The Big Bang Theory
-Castle
-Mr. Robot
-X-Files
-Marvels Agents of S.H.I.E.L.D

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Viihdeloki #2 Tammikuu

Minä olen ollut viimeaikoina hieman alamaissa. Tähän syytä on vaikeampi päätellä. Ei ole tullut kirjoitettua, lukemisessa tartuttu helppoihin sarjakuviin ja ulos ei juuri ole tullut lähdettyä (poislukien yhden leffaillan) Sen seurauksena ei kyllä ole kyllä oikein tullut harrastettua mitään sosiaalista.

Tämä vuosi on muutenkin hieman lähtenyt suunnitelmia vailla käyntiin. Olisi paljon asioita mitä tahtoisi tehdä, mutta energiaa ei tunnu riittävän. Blogikin viettää hiljaiseloaan. Ehkä sitten joskus.


Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Mark Smylie: The Barrow

RPG-kirjat
-

Äänikirjat/Podcastit
-George Alec Effinger: The Exile Kiss
-Rudy Rucker: Software

Sarjakuvat
-The Walking Dead
-Zombie tales
-Crow
-Supercrooks
-Hagar The Horrible
-Leaving Megalopolis
-Ten Grand v1
-Star Wars - Starfighter - Crossbones
-Star Wars - X-Wing Rogue Leader
-Star Wars: Darth Maul - Son of Dathomir
-Star Wars - Darth Vader (Marvel)
-Star Wars - Kanan - The Last Padawan
-Star Wars - Princess Leia
-Star Wars - Dawn of the Jedi - Force War
-Zombie Tales Omnibus Vol. 1: Undead
-Broken Moon
-The Last Ones
-Zombies Vs Cheerleaders v1
-Phonogram v1 - Rue Britannia
-Ten Grand v1
-Star Wars (2015)

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Age of Wonders 3
-Walking Dead (Season 2)

Lautapelit/Roolipelit
-

Elokuvat
-Navy Seals vs. Zombies
-Batman Bad Blood
-X-files: Fight the Future 
-Taken 3
-Rango

Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-American Horror Story
-Doctor Who
-Vikings
-Castle 
-Mr. Robot
-X-Files

Katsaus vuoteen 2015




Sarjakuvat
Jälkeenpäin tarkasteltuna kulunut vuosi oli minulle sarjakuvien vuosi. Kyseessä oli kolmas vuosi kun luin niitä aktiivisesti ja niitä kului enemmän kuin koskaan (yli 1200) Vuoden isoin hitti luettujen lehtien määrässä oli Fables spin off-sarjoineen.

Fables: 150 lehteä
Jack of Fables: 50 lehteä

Muita isoja kokonaisuuksia oli Preacher, Crossed ja Star Wars: Knights of the Old Republic.

Sarjakuvat on kiva harrastus, mutta uskoisin että harrastuksen huippukohta on jo ohitettu, koska luettavaa materiaalia ei ole tiedossa kamalan paljon lisää. Tietysti voisin alkaa lukemaan mangaa, mutta se on hieman oma maailmansa. Supersankarisarjakuvia olisi tarjolla loputtomasti, ja vaikka minulla ei ole niitä vastaan mitään, on niiden kuluttaminen suurissa määrissä hieman turhauttavaa.

Lisäksi sarjakuvat ovat kenties kallein viihteenmuoto mitä harrastan. Vaikka koluan lukemiseni suurelta osin kirjaston, kustantajien arvostelukappaleiden ja kavereitteni kautta, tulee harrastukselle hintaa, koska tavallisen sarjakuvan kanssa kuluu vain noin 5min per lehti.


Kirjat

Kirjoja luin viime vuotta enemmän (82), se johtuu enemmänkin lyhemmistä nimikkeistä, kuin suuremmasta panostuksesta. Valtaosa näistä tuli arvostelukirjoina. Aihepiireinä tutkin suhteellisen paljon roolipelikirjoja, kirjoitusoppaita ja eeppistä fantasiaa. Vuoden luetuin kirjailija oli Robert Asprin, jonka fantasiakomediasarjaa luin (ja kuuntelin äänikirjoina) erityisesti matkustaessa. 


Tietokonepelit

Tietokonepelejä pelasin enemmän kuin viime vuosina. Pitkäaikaisen Guildwars 2-riippuvuuteni lisäksi lopettelin pari pitkään roikkunutta roolipeliä (Fallout New Vegasin ja Witcher 2:sen) sen lisäksi pelasin kaksi Telltale gamesin tarinankerrontapeliä: Wolf Among Us ja The Walking Dead Season 1.

Loppuvuodesta löysin Age of Wonders kolmosen, joka toi mukavasti mieleen vanhat strategiapelit.


Roolipelit

Vuoden iloisin harraste-uutinen oli roolipelaamisharrastuksen elvyttäminen. Peluutin Vampirea kolme kertaa ja pelasin kaverini porukassa fantasia-aiheista roolipeliä kolmesti. Kuusi pelikertaa vuodessa on yllättävän hyvä pelimäärä, varsinkin kun ottaa että aloimme pelata vasta kesällä. Sitä on tarkoitus jatkaa mahdollisuuksien rajoissa.

Lautapelejä puolestaan pelasin yllättävän vähän. Peliporukka hieman hajosi ja perhekunnan kesken pelatut lauta- ja korttipelit ovat vähän yksinkertaisempia pelejä mitä toivoisin.


Elokuvat ja sarjat

Tämä oli toinen vuosi kun pidin kirjaa katsomistani leffoilta ja sarjoista. Sillä saralla on hieman työnsarkaa, laskeskelin että minulla olisi viisikymmentä minua jossain määrin kiinnostavaa sarjaa.

Elokuvia tuli katsottua kuusikymmentä kappaletta. Uusista elokuvista parhaaksi elokuvaksi mietin Ex Machima-scifipätkää.

Sarjoista mielenkiintoisin löytö oli Doctor Who, jota ensimmäisten jaksojen perusteella hieman vierastin. Jäin jumiin jaksoihin, jossa ilmavaivoista kärsivät alienit yrittivät vallata parlamentin. Jokin jaksossa sai minut aina miettimään, että minulla on muutakin katsottavaa. (luultavasti ne ilmavaivat)

Sarja kuitenkin kasvaa myöhempien näyttelijävaihdosten myötä vahvaksi sarjaksi, jolla on varsin dramaattisiakin hetkiä.

Muut mieleen jääneet sarjat ovat Marvelin Daredevil, joka osoitti että supersankareista voi kirjoittaa vakavaakin sarjaa ja aina mainio Walking Dead, joka on nostanut zombiet aikamoiseksi hitti-ilmiöksi.




sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Viihdeloki #1 2016 (joulukuu-tammikuun puoliväli)

Blogi on ollut jälleen ikävästi laiminlyötynä. Loppuvuonna oli yksinkertaisesti kamalat kiireet eikä aikaa ja energiaa ole ollut tuhlattavaksi. Siihen toivottavasti on tulossa muutos, kun alan käymään lävitse kulunutta vuotta ja miettimään tulevia suunnitelmia.

Ennen joulua sairastin flunssan, jonka aikana ei kyllä tullut tehtyä mitään muuta kuin maattua sängynpohjalla. Onneksi parannuin jouluksi ja silloin oli hauskaa. Jouluna tuli pelattua lautapelejä, mutta perheen voimin, joten pelit olivat kevyitä.  

Uudeksi vuodeksi lähdin reissuun tyttöystävälleni. Matkan aikana tuli kulutettua mieletön määrä viihdettä. Kävimme katsahtamassa tuoreen Star Warsin ja Bondin elokuvissa ja muutenkin katsahdimme varsin laajan kattauksen leffoja, joiden tasossa oli toivomisen varaa.

Kulutetut viihteet:

Kirjat
-Martha Alderson: Plot Wisperer: Secrets of Story Structure Any Writer Can Master
-Michael Newton: Armed and Dangerous: A Writer's Guide to Weapons   
-Mark Smylie: The Barrow

RPG-kirjat
-Strange: Core Rulebook
-Battletech: Technical Readout 3150

Äänikirjat/Podcastit
-George Alec Effinger: The Exile Kiss
-Ben Aaronovitch: Whispers Under Ground

Sarjakuvat
-Doctor Who: The Eleventh Doctor
-Doctor Who: The Tenth Doctor
-Batwoman
-Blacksad
-Feather
-Nothlanders
-The Big Game
-The Witcher: Fox Children
-Stumptown V2
-The Walking Dead
-Zombies
-Peter Parker - Spider-man
-Age of Apocalypse (Marvel event)

Tietokonepelit
-Guild Wars 2: Heart of Thorns
-Age of Wonders 3

Lautapelit/Roolipelit
-Bang!
-Kalmakuja 13
-Black Stories

Elokuvat
-Cinderella (2015)
-Crimson Peak
-Everest
-Evil Dead 2
-Fast and Furious 7
-Fifty Shades of Grey
-Interstellar
-Jupiter Ascending
-Jurrasic World
-Magic Mike XXL
-Paranormal Activity: The Ghost Dimension
-Poltergeist (2015)
-San Andreas
-Seventh Son
-Southpaw
-Ted 2
-Terminator Genisys
-The Ouija Exorcism
-What We Do in the Shadows (2014)
-Ant Man
-Pear Harbor
-Independence Day
-Spectre
-Star Wars: The Force Awakens (2015) 
-Chéri (2009)
Anime 
-

Streamit/Youtube-ohjelmat/esports
-Super Mafia Allstars
-League of Legends: LCS

Sarjat
-American Horror Story 
-Doctor Who
-Game of Thrones
-Fear the Walking Dead
-Penny Dreadful 
-The Walking Dead
-Castle